Tulevaan kuntauudistusta koskevaan lainsäädäntöön on kirjattava henkilöstön osalta sellaisia säännöksiä, jotka edistävät kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteiden toteutumista.
KT Kuntatyönantajat ei pidä hyvänä hallitusohjelmassa olevaa kirjausta henkilöstön muutosturvan säilyttämisestä nykyisellä tasollaan kuntarakenneuudistuksessa. Useita vuosia kestävä irtisanomissuoja jarruttaa rakenteiden ja palveluiden uudistamista sekä aiheuttaa tarpeettomia kustannuksia. Se ei myöskään kannusta henkilöstöä siirtymään vapaaehtoisesti tai oma-aloitteisesti tehtävästä toiseen.
Jos muutosturva kuitenkin halutaan toteuttaa, on sitä koskevaa lainsäädäntöä muutettava. Muutosturva kannustaisi kuntaliitoksiin paremmin, jos se koskisi vain esimerkiksi vuosina 2015 ja 2016 toteutettavia kuntaliitoksia mutta ei sen jälkeen syntyviä liitoksia. Mahdollisen irtisanomiskiellon on oltava kertaluonteinen eikä sen pidä enää kumuloitua uusien liitosten myötä. Muutosturvan keston pitäisi olla alle viisi vuotta.
Kuntarakenneuudistukseen liittyvä mahdollisesti useita vuosia kestävä irtisanomissuoja poikkeaa merkittävästi yleisestä sääntelystä ja muista toimialoista. Siksi sen vastapainona tarvitaan työnantajalle laajempia oikeuksia järjestellä työtehtäviä ja henkilöstöä palvelutarpeiden mukaisesti siten, että palvelut voidaan turvata henkilöstöä lisäämättä.
Valtaosalla henkilöstöä tehtävän vaativuus ei uudelleenjärjestelyjen myötä kuitenkaan muutu. Palkkausjärjestelmien yhteensovittaminen sen sijaan yleensä kasvattaa työvoimakustannuksia merkittävästi. Siksi myös palkkojen ja muiden palvelusuhteen ehtojen harmonisointiin tarvitaan erityismääräyksiä ja poikkeuksia. Koska palkkojen harmonisointi lisää kustannuksia, valtion on pidättäydyttävä kaikista sellaisista uusista säädöksistä, joilla lisättäisiin kuntien tehtäviä ja kasvatettaisiin kunnille koituvia kustannuksia.
KT kuntatyönantajat pitää kannatettavana, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa työnantajayksiköiden koko kasvaa. Isompien yksiköiden myötä kunnille ja kuntayhtymille luodaan paremmat edellytykset ammattimaisen henkilöstöjohtamisen rakentamiseen. Hyvällä henkilöstöjohtamisella puolestaan voidaan tulevaisuudessa tukea paremmin kuntien palvelutuotannon kehittämistä ja tuloksellista toimintaa.
27.4.2012 9:00