Kuntatyönantaja on ammattilehti kuntien työnantajatehtävissä toimiville ja esimiehille.
Kuntatyönantajassa on tietoa, jota työnantajatoiminnassa tarvitaan päivittäin. Lehti tukee paikallisia työnantajia muutoksen johtamisessa ja toimintojen uudistamisessa.
Kuntatyönantaja tarjoaa myös kunnallisille päättäjille tietoa ja taustaa työnantajapäätöksiin. Poliittisten päättäjien työnantajarooli on tullut entistä näkyvämmäksi. Kunnanhallitus edustaa kuntaa työnantajana ja vastaa kunnan harjoittaman työnantaja- ja henkilöstöpolitiikan päälinjauksista.
Kuntatyönantaja ilmestyy 6 kertaa vuodessa. Tilaushinta vuonna 2012 on 45 euroa/vuosikerta suoraan KT:stä tilattaessa ja 50 euroa/vuosikerta asiamiehen kautta tilattaessa. Hintoihin lisätään 9 %:n arvonlisävero.
Verotuskäytännön perusteella kunnalla on oikeus kuntapalautukseen Kuntatyönantajan tilausmaksuun lisätystä arvonlisäverosta. Arvonlisäverollisessa yrityksessä ammattilehden tilaaminen on vähennyskelpoista. Jos hankinnan katsotaan liittyvän kunnan harjoittamaan liiketoimintaan, lehden hankinnasta voi tehdä vähennyksen. Molemmissa tilanteissa arvonlisävero ei siis jää kunnalle kustannukseksi.
Lehdessä on myös ruotsinkielinen osa Svensk resumé. Lehteä julkaisee KT Kuntatyönantajat.
9.1.2012 12:37