På svenska In English Ekstranet Eksaitti
EtsiHaku
Haku
Asiasanat | Sivukartta
  • Etusivu
    • Mikä KT?
    • AjankohtaistaTällä hetkellä valittu
    • Kunta työnantajana
    • Sopimukset
    • Esimiehille
    • Työelämän kehittäminen
    • Yhteystiedot
EtusivuAjankohtaistaUutiset2012
sv Tulosta pdf
  • Tiedotteet
  • Uutiset
    • 2013
    • 2012
    • 2011
    • 2010
    • 2009
    • 2008
  • Yleiskirjeet
  • Tilastot ja selvitykset
  • Lausunnot ja kannanotot
  • Julkaisut
  • Koulutus ja tapahtumat
  • Medialle
  • KT Kunta.tv:ssä
18.1.2012 11:00

Aktiivisen ikääntymisen teemavuosi käynnistyy

Vuosi 2012 on EU:ssa aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuosi. Tavoitteena on herättää päättäjät ja kansalaiset huomaamaan, että mielekäs työura, mahdollisuus oppia ja terve ikääntyminen ovat tärkeitä kaikenikäisille.
Sivun sisältö

​Ennusteiden mukaan noin joka kolmas eurooppalainen on vuonna 2060 yli 65-vuotias. Suomessa ikääntyneen väestön määrä kasvaa lähivuosina nopeammin kuin useimmissa muissa maissa. Samalla työikäisten määrä vähenee.


Teemavuoden tavoitteena on

  • tukea ja pidentää työuria niiden alku-, keski- ja loppupäästä. Hyvään työelämään kuuluu muun muassa eri-ikäisten osaamisen ja yhteistyön kehittäminen, ikäjohtaminen ja sukupuolten tasa-arvo.
  • tukea elinikäistä oppimista. Tällä tarkoitetaan muun muassa ikääntyvien tietotekniikan käyttöä ja ikäihmisen yliopistojen näkyvyyden lisäämistä.
  • tukea aktiivista ikääntymistä ja tunnistaa ja hyödyntää paremmin ikääntyvien vahvuuksia.
  • tukea sukupolvien välistä tasa-arvoa. Tämä tapahtuu edistämällä kaikenikäisten kohtaamisia eri tavoin.

Osallistu teemavuoteen

Suomessa teemavuodesta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö ja käytännön koordinoinnista Työterveyslaitos.
 
Teemavuoden aikana levitetään tietoa aktiiviseen ikääntymiseen liittyvistä haasteista, toimivista ratkaisumalleista ja toimintatavoista.
 
Kansalaisia, kuntia, järjestöjä, yrityksiä, työmarkkinajärjestöjä ja muita kiinnostuneita tahoja kannustetaan osallistumaan teemavuoteen. Teemavuoteen voi osallistua tiedottamisella tai järjestämällä tapahtumia, tempauksia ja muuta ohjelmaa.
 
Teemavuoden verkkosivuilta löytyy tietoa aktiivisen ikääntymiseen liittyvistä tapahtumista, hyvistä käytännöistä ja asiantuntijoista.
Lähetä sähköpostiin
Muualla verkossa
  • Teemavuoden verkkosivusto
  • Aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden eurooppalainen teemavuosi 2012.
    Suomen kansallinen toimintasuunnitelma STM:n sivuilla
  • Palaute
  • Uutiskirje
  • RSS RSS
  • Ekstranet Eksaitti
  • Tilastot
  • Käyttöehdot
Takaisin ylös
​KT Kuntatyönantajat on kuntatyönantajien etujärjestö, joka edustaa Suomen kaikkia kuntia ja kuntayhtymiä. KT neuvottelee ja sopii kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset. Se on keskeinen työelämän tuloksellisuuden ja laadun kehittäjä.

KT Kuntatyönantajat
Toinen linja 14, 00530 Helsinki
Puhelin 09 7711
Faksi 09 701 2239

 

 

Palvelulaitosten työnantajayhdistys PTY
Kuntatyönantaja-lehti
Kuntatyö
Kunnat.net
Kuntarekry