Hallitus esitteli kehyspäätöksiään torstaina 22. maaliskuuta. Kuntaliitto esittää kritiikkiä siitä, että hallitus aikoo leikata lisää kuntien valtionosuuksia.
Kolmena seuraavana vuotena valtionosuuksia leikataan yhteensä 910 miljoonaa euroa. Vuonna 2015 jää kunnilta saamatta yhteensä 1,15 miljardia euroa, kun nyt päätetyt ja hallituksen muodostamisen yhteydessä sovitut leikkaukset ovat täysimääräisesti voimassa. Tämä vastaa yli yhden tuloveroprosenttiyksikön tuottoa.
Leikkauksia lisäävät vielä jo sovitut opetustoimen valtionosuusleikkaukset. Kun huomioidaan jo tänä vuonna voimaan tulleet 631 miljoonan euron leikkaukset, hallituskaudella 2012–2015 kunnilta jää saamatta valtionosuuksia kaikkiaan 3,4 miljardia euroa.
Kuntaliitto pitää myönteisenä, että hallitus pääsi ratkaisuihin valtiontalouden kehyksistä ja että myös työmarkkinakeskusjärjestöt tekivät ratkaisuja eläkekysymyksissä.
Kuntaliitto kiirehtii myös hallituksen aikomusta purkaa kuntien velvoitteita ja joustavoittaa normeja.