Suomen Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi on valittu Helsingin apulaiskaupunginjohtaja, valtiotieteen maisteri Tuula Haatainen. Haatainen siirtyy Kuntaliiton palvelukseen seitsemäksi vuodeksi maaliskuussa.
Varatoimitusjohtajan paikka vapautui, kun nykyinen varatoimitusjohtaja Kari Nenonen siirtyi Vantaan kaupunginjohtajaksi kuluvan vuoden alusta.
Tuula Haatainen on toiminut Helsingin sivistys- ja henkilöstötoimesta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana vuodesta 2007 ja kansanedustajana vuodet 1996–2007. Haatainen toimi opetusministerinä 2003–2005 sekä sosiaali- ja terveysministerinä 2005–2007.
Tuula Haatainen on KT:n valtuuskunnan jäsen.
Kuntaliiton varatoimitusjohtajan toimialaan kuuluvat tällä hetkellä sosiaali- ja terveysasiat, opetus ja kulttuuri, lakiasiat, julkiset hankinnat ja kilpailupolitiikka sekä tietoyhteiskunta-asiat. Hän vastaa Kuntaliitossa erityisesti palvelu- ja asiakkuusprosessien kehittämisestä.