KT korostaa, että kunnallisten työehtosopimusten mukaan työsopimus on aina pyrittävä tekemään kirjallisesti ja niin tarkasti, että siitä ilmenevät kaikki työsuhteen ehtojen määrittelyyn vaikuttavat seikat.
Luottamusmiehellä on oikeus tarkastaa ao. järjestöön kuuluvien työntekijöiden kirjalliset työsopimukset, mutta tämä oikeus on vasta sen jälkeen, kun sopimukset on asianmukaisesti allekirjoitettu (KVTES I luvun 6 § 2 mom. soveltamisohje, VII luku 6 § 4 mom. ja TTES 3 § 2. momentin soveltamisohje).
KT:n laatima työsopimuslomake sisältää muun ohessa myös kaikki ne seikat, joiden pitää työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 4 §:n mukaan olla myös siinä kirjallisessa selvityksessä, joka työnantajan on edellä mainitun säännöksen perusteella annettava, jollei kirjallista työsopimusta ole tehty.
Tätä työsopimuslomaketta voidaan käyttää myös silloin, kun työnantaja 1.11.2003 voimaan tulleen kuntalain 46 §:n mukaisesti on päättänyt, että virkasuhde, jossa viran tehtäviin ei kuulu julkisen vallan käyttöä, muutetaan työsopimussuhteeksi ja työnantaja pyrkii ensisijaisesti sopimalla toteuttamaan siirtymisen kuten KT on ohjeistanut (KT:n yleiskirje 20/2003 liite 2).
Kuntalain 46 §:n mukaan työnantajan on tällöin tarjottava viranhaltijalle työsuhteista tehtävää vähintään entisillä palvelussuhteen ehdoilla. Lähtökohtana on, että muutos virkasuhteesta työsuhteeksi tapahtuu ensisijaisesti sopimalla eli työnantaja ja viranhaltija tekevät työsopimuslaissa tarkoitetun työsopimuksen ja sopivat työsuhteen ehdoista, työsopimuksen alkamisesta ja muista työsopimukseen kuuluvista asioista. Tällöin 46 § ei tule sovellettavaksi.
Jos työsopimusta ei saada solmituksi, virkasuhde voidaan kuitenkin kuntalain 46 §:ssä säädetyin edellytyksin (työnantaja on tarjonnut työsuhteista tehtävää vähintään entisillä palvelussuhteen ehdoilla ja antanut TSL 2:4 §:n mukaisen selvityksen) työnantajan yksipuolisella päätöksellä muuttaa työsuhteeksi. Tällaisessa tilanteessa työnantajan on syytä huolehtia, että niiden viranhaltijoiden kohdalla, joiden tehtäviin on virkasuhteessa ollessa kuulunut varallaoloa ja/tai sunnuntaityötä, TSL 2:4 §:ssä tarkoitettuun selvitykseen kohtaan "Työntekijän pääasialliset työtehtävät" merkitään, että tehtäviin kuuluu velvollisuus suorittaa tarvittaessa vapaamuotoista varallaoloa ja/tai sunnuntaityötä.
22.9.2011 17:45