KT:n asema perustuu vuonna 1993 säädettyyn lakiin. Siinä on määritelty mm. KT:n perustehtävät, valtuuskunnan asettaminen ja toiminnan rahoitus. Lakia on täydennetty vuonna 1999 tietojensaantioikeudella valtion viranomaisilta.
Lain mukaan KT toimii työmarkkina-asioissa kuntien ja kuntayhtymien edunvalvojana, joka neuvottelee ja sopii niiden puolesta kunnallisten viranhaltijoiden ja työntekijöiden palvelussuhteen ehdoista.
KT voi myös antaa suosituksia
- yleisistä palvelussuhdetta koskevista asioista
- palvelutuotannon tuloksellisuudesta
- työelämän laadusta
Lakiin sisältyy myös työmarkkinalaitoksen taloudenhoitoa ja kuntien maksuosuuksia koskevia määräyksiä. KT:n menot peritään kunnilta maksuosuuksina, jotka määräytyvät puoliksi kuntien veroäyrien luvun ja puoliksi asukaslukujen mukaisessa suhteessa.
40 vuotta kunta-alan keskitettyä edunvalvontaa
Keskitetty työnantajaedunvalvonta alkoi kunta-alalla vuonna 1970, jolloin KT:n edeltäjää Kunnallista sopimusvaltuuskuntaa koskeva laki tuli voimaan.
Lakia uudistettiin vuonna 1987, kun Kunnallisesta sopimusvaltuuskunnasta tuli Kunnallinen työmarkkinalaitos, ja vuonna 1993, jolloin KT tuli osaksi Suomen Kuntaliittoa.
22.9.2011 17:46