Vuonna 2011 julkaistu ”Opetushenkilöstön palkkausopas” on edelleen käyttökelpoinen opas opetushenkilöstön palkkausjärjestelmästä ja sen käyttämisestä.
OVTES:n tehtävien vaativuuden arviointi on toteutettu jo alun perin kokonaisarvioinnilla, joten OVTES 2012–2013 sisältyvät muutokset eivät tältä osin vaikuta paikallisiin palkkausjärjestelmiin.
OVTES:n sopimusalalla arviointi tehdään edelleen hinnoittelutunnuksin. KVTES 2012–2013:n palkkausmääräysten muutokset vaikuttavat kuitenkin alla luetelluin tavoin OVTES 2012–2013:n sopimusmääräyksiin ja niiden tulkintaan.
Muutoksia palkkausoppaan lukuun 3: OVTES:n mukainen palkan rakenne (s. 9 ja 10)
Henkilökohtaisen lisän ja vuosisidonnaisen osa välinen kytkös on poistettu siten, että henkilökohtainen lisä ja vuosisidonnainen lisä on erotettu toisistaan. Sisällöllisesti vuosisidonnaisen lisän määräykset ovat pysyneet ennallaan. Henkilökohtaisesta lisästä on myös erotettu saatavuuden osuus. Tätä rekrytointilisää voidaan maksaa siten, kun KVTES:n 15 §:ssä on määrätty.
Varsinaiseen palkkaan (osio A 21 §) kuuluvat näiden sopimusmääräysmuutosten jälkeen:
- tehtäväkohtainen palkka
- henkilökohtainen lisä
- vuosisidonnainen lisä
- syrjäseutulisä ja yleissivistävän koulun kehitysaluelisä
- rekrytointilisä
- koulu- ja oppilaitoskohtainen lisätehtävä ja taito- ja taideaineiden korvaus
- virkaehtosopimusmuutoksista johtuvat lisät (siirtymäkauden lisä ja henkilökohtainen palkanosa)
- KVTES:ssä (II luku 5 §) määritellyt palkkatekijät: kielilisä (KVTES II luku 16 §), luottamusmieskorvaus ja työsuojeluvaltuutetun korvaus.
Syrjäseutulisää ja kehitysaluelisää (osio A 19 § ja 20 §) maksetaan edelleen niille viranhaltijoille, joille sitä maksettiin 31.12.2011. Uusille viranhaltijoille sitä ei enää makseta.
Tulospalkkausta ja kannustuslisää koskeva KVTES:n määräykset ovat muuttuneet (palvelussuhdeoppaan sivun 10 viimeinen tekstikappale).
Tulospalkkio on koko työyhteisön tuloksellisuuteen perustuva kertaluontoinen palkkio. Tulospalkkio on määritelty KVTES II luvun 13 §:ssä. Kannustuslisää koskeva KVTES määräys on poistettu. KVTES II luvun 14 § sisältää määräykset uudesta kertapalkkiosta. Kertapalkkiota työnantaja voi käyttää esimerkiksi yksilön tai ryhmän motivoimiseen eli se soveltuu myös tilanteisiin, joissa ennen käytettiin kannustuslisää.
Muutoksia palkkausoppaan lukuun 5: Henkilökohtainen lisä (s. 15–18)
Henkilökohtaisen lisän ja vuosisidonnaisen osan välinen kytkös on poistettu. Tämän vuoksi 5.1. otsikko on Vuosisidonnainen lisä ja otsikko 5.1.2. Vuosisidonnaisen lisän määräytyminen
Muutos ensimmäiseen tekstikappaleeseen s. 15:
Opettajan palkka käsittää tehtäväkohtaisen palkan lisäksi vuosisidonnaisen osan ja harkinnanvaraisen henkilökohtaisen lisän.
Muutos luvun 1. tekstikappaleeseen
(muutettu kohta ja lisäys lihavoituna tekstinä):
Vuosisidonnaiseen lisään oikeuttavaan palvelusaikaan (OVTES A 13 §) luetaan palvelu, joka täyttää seuraavat edellytykset: i) henkilö on ollut vähintään 18 vuotta palvelun suorittamisajankohtana; ii) kysymys on päätoimisesta palvelussuhteesta; iii) henkilö on toiminut opettajana tai rehtorina kotimaisella tai ulkomaisella työnantajalla; iv) henkilö on toiminut muussa työssä, josta on olennaista hyötyä nykyisessä tehtävässä; v) henkilö on toiminut yrittäjän työssä, josta on olennaista hyötyä nykyisissä tehtävissä enintään yhteensä 5 vuotta (tulee voimaan 1.2.2013).
Muutos lukuun 5.2. Henkilökohtainen lisä (A 11 §) (ensimmäisen tekstikappaleen toiseksi viimeiseen lauseeseen): Henkilökohtainen lisä vastaa sisällöllisesti ja luonteeltaan KVTES:n II luvun 11 §:ssä määrättyä henkilökohtaista lisää.
Muutos s. 18 kolmanneksi viimeiseen tekstikappaleeseen Muutoksen perusteena on KVTES II luvun 15 §:n määräys rekrytointilisästä (muutettu kohta ja lisäys lihavoituna tekstinä):
Uusia viranhaltijoita otettaessa voidaan palvelussuhteen alusta lukien maksaa henkilökohtaista lisää, jonka perusteena on lähinnä aikaisemmassa toiminnassa todettu ammatinhallinta ja työtulokset. Saatavuuteen liittyvien ongelmien vuoksi voidaan maksaa rekrytointilisää, joka on luonteensa vuoksi pääsääntöisesti määräaikainen.
Muutoksia palkkausoppaan lukuun 6. Tulospalkkio
(sivulla 20)
Muutos toiseen tekstikappaleeseen: KVTES:n tulospalkkiomääräykset on uudistettu ja samalla erillinen tulospalkkioliite on poistettu. KVTES II luvun 13 § sisältää tulospalkkiota koskevat määräykset.
Muutos neljänteen tekstikappaleeseen: Tulospalkkiota koskevat maksamisen rajoitteet on poistettu eli määräyksiin ei sisälly enää rajoitetta 5 %:n vuosittaiseen palkkasummaan.
Katso KT:n yleiskirje 37/2011 liite
Muutos lukuun 7. Kannustuslisä (sivu 22)
Kannustuslisää koskevat KVTES: n määräykset on poistettu. KVTES II luvun 14 § sisältää määräykset uudesta kertapalkkiosta. Kertapalkkiota työnantaja voi käyttää esimerkiksi yksilön tai ryhmän motivoimiseen eli se soveltuu myös tilanteisiin, joissa ennen käytettiin kannustuslisää.
22.2.2012 10:00