KT Kuntatyönantajat toteuttaa kolmevuotisen Osaamisen ennakointi kuntapalveluissa ESR-hankkeen vuosina 2011–2013.
Hankkeen pääkohderyhmiä ovat kunnat ja kuntayhtymät sekä kuntaomisteiset osakeyhtiöt ja yhteisöt eri toimialoilla. Lisäksi kohderyhmiä ovat maakuntaliitot ja koulutuksen järjestäjät.
Hankkeessa toimitaan kolmella tasolla: organisaatio- ja aluetaso sekä valtakunnan taso. Organisaatiotasolla kehitetään ja testataan osaamisen ennakointimalli palvelemaan kuntaorganisaatioiden tulevaisuuden henkilöstöjohtamista ja -suunnittelua. Organisaation on tiedettävä, mikä on sen ydintoimintaa ja millaista osaamista siihen tarvitaan. Sillä on myös oltava käsitys siitä, millaista osaamista tarvitaan entistä vähemmän, enemmän tai vain hetkellisesti.
Osaamisen ennakointia tehdään neljässä alueellisessa pilotissa Pääkaupunkiseudulla, Päijät-Hämeessä, Keski-Suomessa ja Pohjois-Suomessa. Päijät-Hämeen pilotissa on lisäksi satelliittina mukana Kaarinan ja Paimion kaupungit. Yhteensä piloteissa on mukana 15 kunta-alan organisaatiota. Alueellisissa piloteissa kunta-alan osaamistarpeet kytketään alueelliseen ennakointitoimintaan ja alueelliseen koulutussuunnitteluun. Valtakunnan tasolla kehitetään toimintamallia, jonka avulla kunta-alan osaamistarpeet huomioidaan valtakunnallisessa koulutussuunnittelussa. Hankkeen lähtökohtana on avoin, olemassa oleviin tutkinto- ja ammattirakenteisiin sitoutumaton lähestymistapa.
kohtaista
Raija
Keuro
projektipäällikkö
+358 9 771 2365, +358 50 571 8001
Leena
Lehtinen
projektikoordinaattori
+358 9 771 2146, +358 50 312 0226
Matkapuhelin:
+358 50 571 8001
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntatyonantajat.fi
Organisaatio:
KT Kuntatyönantajat, Henkilöstövoimavarojen kehittäminen
Matkapuhelin:
+358 50 312 0226
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntatyonantajat.fi
Organisaatio:
KT Kuntatyönantajat, Henkilöstövoimavarojen kehittäminen
Lisätietoja:
Osaamisen ennakointi
15.2.2012 9:57