suomeksi
på svenska
In English














Kuntatyönantaja 3/10
Lehden verkkosivut

Kunta-alan ammatit

Kunta-alan työt ovat ihmisläheisiä palveluammatteja, joissa voi kokea tekevänsä tärkeää työtä. Tarjolla on monipuolisia, monentasoisia ja haastavia työtehtäviä eri aloilla, sillä töitä tehdään yli 5000 eri ammattinimikkeellä.

Kunta-alan ammateissa voit työskennellä mm. terveyspalveluissa, lasten päivähoidossa, vanhustenhuollossa, opetustehtävissä tai kulttuuri- ja liikuntapalveluissa. Voit olla mukana myös turvaamassa kuntalaisille veden ja energian saantia tai huolehtimassa viihtyisästä ja toimivasta elinympäristöstä. Voit myös työskennellä yleis-, talous- tai henkilöstöhallinnon tehtävissä.

Voit työskennellä kaikkialla Suomessa. Työpaikkoja ovat mm. sairaalat, päiväkodit, kirjastot, museot, peruskoulut, lukiot, terveyskeskukset, palvelukeskukset, nuorisoasiankeskukset, ammatilliset oppilaitokset, liikuntatoimistot, tekniset virastot ja kulttuuritoimistot.
 
Töitä on tarjolla laidasta laitaan johtamisesta käytännön työtehtäviin. Mahdollisuudet urakiertoon ovat hyvät, sillä työpaikan vaihtaminen kunnasta toiseen tai työtehtävästä toiseen on joustavaa. Eläkkeelle siirtyy myös paljon esimiehiä ja johtotehtävissä työskenteleviä. 

Suurimpia ammattiryhmiä, lokakuu 2008
  

  • Opettajat 
  • Sairaanhoitajat   
  • Lähi- ja perushoitajat  
  • Lastenhoitajat ja
    päiväkotiapulaiset
  • Perhepäivähoitajat     
  • Lääkärit
  • Lastentarhanopettajat
  • Siivoojat
  • Kodinhoitajat ja kotiavustajat  

67 000
36 424
31 186 
20 672

15 010
14 000 
11 734
10 362
  9 120

Uusia ammattinimikkeitä

Ammattinimikkeitä jää pois ja uusia otetaan käyttöön työtehtävien muuttuessa. Osa nimikemuutoksista selittyy myös tutkintonimikkeen muutoksella.

Nopeasti yleistyneitä ja vähentyneitä ammattinimikkeitä 

lkm 2008


lkm 2007


muutos %

Talouspalvelusihteeri

195

74

164 %

Laitossiivooja

117

49

139 %

Lähihoitajaharjoittelija 

106

48

121 %

Tilahuoltaja

207

99

116 %

Yksikön johtaja

116

64

81 %

Virastomestari

172

97

77 %

Leikkipuistoapulainen

56

32

75 %

Erityisluokanopettaja / erityisopettaja

80

46

74 %

Oppilashoitaja

59

37

60 %

Huoltomies

59

37

60 %

     
Palkanlaskija

329

472

30 %

Emäntäkeittäjä

99

140

29 %

Maksuliikesihteeri

32

45

29 %

Keittiöapulainen

1 239

1 683

26 %

Hengityshalvauspotilaan hoitaja

73

99

26 %

Atk-yhdyshenkilö

46

62

26 %

Liinavaatevarastonhoitaja

32

43

26 %

Projektisuunnittelija

199

267

26 %

Esikoulunopettaja

78

104

25 %

Henkilöstöasiainhoitaja

33

44

25 %

Määrällisesti eniten lisääntyneet ja vähentyneet ammattinimikkeet 



lkm 2008

lkm 2007

muutos lkm

Lähihoitaja

15 732

13 322

2 410

Lastenhoitaja

13 951

12 620

1 331

Sairaanhoitaja

35 248

34 176

1 072

Lastentarhanopettaja

 10 102

9 230

872

Koulunkäyntiavustaja

8 521

7 797

724

Laitoshuoltaja

6 207

5 584

623

Tuntiopettaja (päätoiminen)

4 553

3 954

599

 

 

 

 

Hoitaja

8 134

7 561

408

Ruokapalvelutyöntekijä

3 556

 3 187

 369

Ohjaaja

3 239

2 928

311

Keittiöapulainen

1 239

1 683

444

Laitosapulainen

3 535

3 977

442

Kanslisti

2 677

3 100

423

Perushoitaja

13 673

14 078

405

Kodinhoitaja

5 164

5 562

398

Siivooja

6 101

6 412

311

Tuntiopettaja

7 746

8 033

287

Sairaala-apulainen

1 008

1 244

236

Projektipäällikkö

760

950

190

Keittäjä

2 126

2 279

153

29.9.2009

palkat2006.gif

Aiheeseen liittyvää

Aineistoa rekrytointitapahtumiin