suomeksi
på svenska
In English




























Kuntatyönantaja 3/10
Lehden verkkosivut

Liikkeen luovutus

Liikkeen luovutusta säätelee EY:n liikkeen luovutusdirektiivi 2001/23/EY. Säännöksiä on myös työsopimuslaissa ja kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa sekä muussa lainsäädännössä.

Liikkeen luovutuksella tarkoitetaan yrityksen, liikkeen, yhteisön tai säätiön tai näiden toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava, pää- tai sivutoimisena harjoitettu liike tai sen osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena (työsopimuslaki 1 luku 10 §).

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 25 §:n mukaan työnantajan liikkeen luovutuksella tarkoitetaan kunnan tai kuntayhtymän toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena.

Liiketoimintakokonaisuus tarkoittaa sellaista henkilöistä ja muista tekijöistä muodostuvaa kokonaisuutta, jonka avulla voidaan harjoittaa taloudellista toimintaa, jolla on oma tavoite.

Liikkeen luovutuksen kohteena voi olla yritys, yksityisoikeudellinen yhteisö, itsenäinen toiminto, niiden osa tai varsinaisen tehtävän aputoiminto. Oleellista liiketoimintakokonaisuuden luovuttamisen kannalta on sen luovuttaminen toimivana kokonaisuutena. Keskeistä on tilanteen kokonaisarviointi. Kaikkia osatekijöitä tulee punnita yhtenä kokonaisuutena, koska liikkeen luovutuksessa ne eivät ole toisistaan irrallisia osia.

Keskeistä on myös sen punnitseminen säilyykö organisaation identiteetti luovutuksen jälkeen samana. Mikäli siinä tapahtuu oleellisia muutoksia, ei kyse ole liikkeen luovutuksesta. Tästä syystä muun muassa fuusioituminen tai yritysmuodon muutos eivät ole liikkeen luovutuksia siten kuin lainsäädäntö tarkoittaa.

Vaikka kunnat ja valtio voivat olla osallisina liikkeen luovutuksessa, on niillä kuitenkin tehtäviä, jotka eivät voi kuulua sen piiriin. Liikkeen luovutusta koskevan direktiivin mukaan liikkeen luovutuksena ei pidetä hallintoviranomaisten uudelleen organisointia eikä hallinnollisten tehtävien siirtoa hallintoviranomaiselta toiselle. Sen sijaan sellaisiin kunnan ja valtion tehtäviin, joissa ei käytetä julkista valtaa, direktiivi tulee sovellettavaksi. 

Liikkeen luovutus
Liikkeen luovutuksen edellytykset
Liikkeen luovutuksen arviointikriteerejä
Henkilöstön asema liikkeen luovutuksessa

17.1.2007